Onko työllisyys epämääräinen mittari, jonka todellista merkitystä muuttuvassa maailmassa on entistä
vaikeampi ymmärtää yksiselitteisesti tai järkeenkäyvästi?
Erilaisia
työllisyyteen
liittyviä
asioita,
kuten
yrittäjä,
työntekijä
tai
työllinen
määritellään
eri
lähteissä
toisistaan
eroavilla
tavoilla
ja
osa
määritelmistä
sopii
huonosti
yhteen.
Minkälaista
lopputulemaa
voidaan
odottaa,
jos
keskusteluissa
tai
päätöksenteossa
viitataan
ristiin
esimerkiksi
lainsäädännössä,
työvoimapoliittisissa
seikossa,
taloustieteessä
ja
tilastoissa
esiintyviin termeihin, käsittelemättä mahdollisia eroavaisuuksia asiaan liittyvissä määritteissä?
Työllisyydestä
puhuttaessa
saatetaan
viitata
seikkoihin,
jotka
ovat
pääasiallisesti
muista
asioista
riippuvaisia.
Keskusteluista
voi
jäädä
sellainen
käsitys,
että
työllisyyden
kasvun
odotetaan
automaattisesti
tarkoittavan
kansantulon
kasvua
tai
kasvavia
verotuloja,
vaikka
kumpikaan
edellä
mainituista
seikoista
ei
ensisijaisesti
vaadi
toteutuakseen
työllisyyden
kasvua,
vaan
saattaa
ennemminkin
olla
riippuvainen
tulojen
kasvusta.
Tulon
saaminen
siis
vaatii
usein
paljon
vaivannäköä,
mutta
vaivannäkö
sinänsä
ei
takaa
tuloa.
Tulojen
kasvu
kuitenkin
yleensä
säteilee
taloudellista
aktiviteettia
muualle
myös
työllisyyttä kasvattaen. Harvemmin keskustelussa kuitenkaan on kiinnitetty huomiota syyseuraus-suhteisiin.
Mitä sitten työllisyyden seuraamisella ja mittaamisella pyritään selvittämään?
Yhteiskunnan aktiivisuutta taikka aktiviteettien tarkoitusta, motiivia tai hyödyllisyyttä?
Rippuen
siitä,
mitä
aktiivisuudella
käsitetään,
ei
työllisyyden
lisääntyminen
sinänsä
välttämättä
kerro
aktiivisuuden
lisääntymisestä,
vaikka
aktiivisuus,
erityisesti
taloudellinen
aktiivisuus,
saattaakin
aikaansaada
työllisyyttä
monissa
tapauksissa.
Henkilö
saattaa
olla
hyvinkin
aktiivinen
toimissaan,
olematta
silti
työllinen.
Myöskään
toiminnan
motiivi
tai
tarkoitus
ei
ole
sidottu
välttämättä
sen
työllistävään
luonteeseen.
Toisaalta
toiminnan
työllistävyys
voidaan
käsittää
joko
negatiivisena
tai
positiivisena
asiayhteydestä
riippuen.
Edelleenkään
toiminnan
hyödyllisyydellä
ei
suoranaisesti
ole
tekemistä työllistävyyden kanssa. Lisäksi hyödyllisyys on hyvinkin monitahoinen konsepti.
Pyrkimystä ansaita tai edesauttaa talouden aktiivisuutta?
Moni
yksityishenkilökin
toimii
taloudellisten
motiivien
puitteissa
ja
kuluttajille
suunnattu
liiketoiminta
muodostaa
suuren
osan
kansantuotteesta.
Kauppaa
voidaan
käydä
myös
kuluttajien
välillä.
Kehityksessä
ja
elintason
kasvussa
lienee
kuitenkin
kyse
uusien
elintasoa
kasvattavien
ratkaisujen
kehittämisestä
ja
hyödyntämisestä.
Tähän
tarvitaan
niin
yrityksien
kuin
kuluttajienkin vaivannäköä.
Lisäksi
kaikki
työlliset
eivät
toimi
organisaatioissa,
joiden
tavoite
on
tuottaa
taloudellista
hyötyä.
Toisaalta
taloudellista
hyötyä
voidaan saada myös luontaisedun muodossa.
Jos
sitten
taas
ensi
sijassa
on
tarkoitus
mitata
esimerkiksi
toiminnan
tuottaman
ansion
todennäköisyyttä
taikka
vaikutusta
kansantulon
kasvuun
tai
elintasoon,
niin
miksi
asiaa
ei
sitten
pyritä
määrittelemään
suoraan
edellä
mainittujen
tavoitteiden
pohjalta?
Taloudellisen hyödyn tavoittelun tietoisuutta?
Tunnollinen
yksityishenkilö
tekee
talouden
kannalta
vastuullisia
päätöksiä.
Kuinka
eroaa
esim.
yksityishenkilön
päätös
ostaa
tai
tehdä
itse
yrityksen
vastaavasta?
Huolellinen
taloudenpito
tuo
yleensä
taloudellista
hyötyä.
Joku
saattaa
olla
yksityiselämässä jopa tarkempi rahankäyttäjä kuin työelämässä.
Palvelun tai tuotteen valmiutta tai olemassa oloa?
Esimerkiksi
yrittäjän
eläkelaki
ei
vaadi
palvelun
tai
tuotteen
olemassaoloa
yrittäjältä,
vaan
määrittelee
yrittäjyyden
omistussuhteiden
kautta.
Moni
yritys
saattaa
saada
tuloa
myös
muutoin
kuin
suorana
myyntitulona
tarjoamistaan
ratkaisuista.
Toisaalta
yrityksellä
ei
tarvitse
välttämättä
olla
tuotteita
tai
palveluja
ollakseen
yritys.
Tuotteen
tai
palvelun
olemassaolo kertoo ennemminkin yritystoiminnan luonteesta ja valmiusasteesta kuin yrityksen olemassaolosta sinänsä.
Tavoitteena tuottaa hyötyä muille kuin itselleen?
Moni
luonnollisen
henkilön
aktiviteetti
saattaa
tuottaa
hyötyä
pääasiassa
muille
kuin
aktiviteetin
tekijälle
itselleen
tai
hänen
perheelleen,
vaikka
toiminta
ei
liittyisi
työsopimuksen
alaisiin
tehtäviin.
Esimerkiksi
toisillekin
etua
tuottavaa
toimintaa
saatta
olla
esimerkiksi
hankintojen
tekeminen,
muutamat
toimet
sosiaalisessa
mediassa
tai
esimerkiksi
tutkimuksiin
vastaaminen.
Toisaalta
yksityishenkilö
saattaa
markkinoida
osaamistaan
esimerkiksi
tulonlähdettä
etsiessään
tai
osallistua
erilaisten
tapahtumien järjestämiseen.
Ammattimaisuutta?
Ammattimaisuus
lienee
ensi
sijassa
riippuvaista
ammatillisesta
osaamisesta.
Joidenkin
palvelujen
toimittaminen
ei
vaadi
virallista
lupaa
tai
pätevyystodistusta
toimittavalta
taholta.
Jotkut
työllisen
määritelmät
saattavat
sisältää
viittauksia
myös
toimintaan,
joka
ei
vaadi
erillistä
yrityksen
perustamista
tai
koskee
yrittäjän
taloudessa
olevien
henkilöiden
toimintaa,
jolloin
sopiminen joistakin työllisyyteen liittyvistä seikoista saattaa jäädä jokseenkin epämuodolliseksi.
Jatkuvuutta tai toiminnan laajuutta?
Jotkut
työllisyyteen
liittyvät
määritelmät
eivät
sisällä
kovinkaan
suuria
vaatimuksia
toiminnan
jatkuvuuden
tai
laajuuden
näkökulmasta.
Toimii toisen nimissä, toisen ohjeiden mukaan tai toisen vastuulla?
Kaikki
työllisyyteen
liittyvät
määritelmät
eivät
sisällä
velvoitetta
toisen
lukuun
/
nimessä
toimimisesta.
Niin
yksityishenkilö
kuin
moni
yrittäjäkin
vastaa
toiminnastaan
myös
omalla
henkilökohtaisella
omaisuudellaan.
Toisaalta
toisen
lukuun
/
nimessä
toimiminen
ei
edellytä
työsuhdetta
tai
toiminnan
yritysluonteisuutta.
Myöskään
yrityksen
omistamien
laitteiden
käyttö
toiminnassa
ei
välttämättä
edellytä
työsuhdetta.
Toisaalta
esimerkiksi
moni
freelancer
saattaa
tehdä
töitä
henkilökohtaisesti
omistamillaan
välineillä.
Lisäksi
nykyajan
työelämässä
moni
työntekijä
käyttää
paljon
omaa
harkintavaltaa
ja
osaamistaan
työtehtävien hoitamiseen eikä edes odota tarkkaa ohjeistusta työnantajalta.
Olisi
hyvä
keskustella
taloudellisesta
aktiivisuudesta
ja
muusta
aktiivisuudesta
tiedostetusti
erillään
ja
kiinnittää
huomiota
erilaisten
toimien
vaikutuksiinn
esim.
koskien
elintasoa,
kilpailukykyä
ja
teknologista
kehitystä.
Lisäksi
työllistymisen
määritelmä
sisältää
tällä
hetkellä
monenmuotoista
aktiviteettia
varsin
erilaisilla
tavoitteilla,
joiden
kehittymistä
ja
vaikutuksia
saattaisia olla aiheellista seurata erikseen.
Taloudellinen
aktiivisuus
ja
hyvinvointi
eivät
siis
ole
ainoastaan
työnteosta
riippuvaista.
Hyvin
merkityksellistä
on
esimerkiksi
myös
kyky
hyödyntää
tietotaitoa.
Entä
tekeekö
tietointensiivisyys
työllisyyden
mittaamisesta
entistä
vaikeampaa?
Miten
pitäisi
luokitella
esimerkiksi
kuluttajan
näkemä
vaiva
palvelun
tai
tuotteen
hankintaan
ja
hyödyntämiseen
liittyen?
Edistys
vaatii usien vaivannäköä ja mukautumista kaikilta osapuolilta.
Mitä
moninaisemmiksi
muodostuvat
tavat
tuottaa
tai
ansaita
ja
mitä
häilyvämmäksi
muuttuu
raja
esimerkiksi
yrittäjän,
työntekijän,
kuluttajan
ja
omistajan
roolien
välillä,
sitä
vaikeampi
on
ajatella
työllisyyden
sellaisena
kuin
se
nyt
käsitetään
selittävän
hyvinvointiin
liittyviä
seikkoja.
Työllisyydestä
ei
myöskään
mielestäni
saisi
tulla
välinettä
perinteisten
toimintamallien
tai rakenteiden ylläpitoon väkisin, jos ne eivät enää millän tapaa vastaa toimintaympäristön tarpeita.
Johanna Sandman
30.6.2019
© Johanna Sandman 2013-2023