Mistä työllisyyden kasvun pitäisi lähteä? Työllisyyden kasvu voi johtaa monen suuntaisiin seurauksiin, riippuen siitä, missä tai miten työllisyyden kasvu tapahtuu. Kaikki seuraukset eivät siis suinkaan ole pelkästään positiivisia. Työllisyyden kasvattaminen voi myös johtaa tarpeettomien työpaikkojen syntyyn, vaillinaiseen tietotaidon hyödyntämiseen tai pitkällä aikavälillä yritysten kilpailukyvyn heikkenemiseen. Työllisyyden lisäämistä saatetaan perustella pyrkimyksillä kasvattaa kansantuloa, yksilöiden yhteiskuntaan osallistumisen varmistamisella, tulonjakoon liittyvillä argumenteilla, taloudellisen aktiivisuuden lisäämisellä, ongelmien ja terveydellisten tekijöiden hallinnalla, julkiseen talouteen liittyvillä näkökulmilla tai kansantalouden menestymistä yleisesti kuvaavana mittarina. Työllisyys ei kuitenkaan ole mikään automaatti edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiselle. Se ei myöskään ole ainoa keino, jolla em. tavoitteet voidaan saavuttaa. Tämän vuoksi olen usein kaivannut kokonaisvaltaisempaa keskustelua perimmäisistä tavoitteista ja toimenpiteistä, joilla määritelty toivetila on edes mahdollista saavuttaa. Ymmärrän hyvin työllisyyden osoittavan hyvinvointia silloin, kun se on seurausta talouden virkistymisestä. Kuitenkin, jos työllisyydestä tehdään itse tavoite, saattaa seuraus olla odottamaton. Jos asiaa ajatellaan tuottavuuden ja kansantuloa näkökulmasta, edes välillisesti tuottamaton työ muodostuu helposti taakaksi ja esteeksi hyvinvoinnille. Koko työllisyyden konseptikin tarvitsisi mielestäni uudelleentarkastelua ja tarkennusta. Onko edes hyödyllistä tai oikeellista jaotella ihmisiä työllisiin ja työttömiin? Olisiko oikeellisempaa puhua esim. kyvystä hyödyntää osaamista, mahdollisuuden tunnistamisesta, motivaatiosta ja resurssien saatavuudesta? Nykyajan korkean arvonlisän tehtävät vaativat usein korkeaa osaamista, vastuunottokykyä ja arviointikykyä työntekijältä. Usein organisaation muut jäsenet eivät ole tietoisia esim. työntekijän tehtävänkuvasta. Jos työllisyyttä pyritään lisäämään keskittymällä luomaan ensi sijassa työtehtäviä ja tekemistä, saattaa pääpaino helposti keskittyä helposti tunnistettaviin tehtäviin - siis niihin, jotka ovat tuttuja, jotka muutkin tunnistavat, joihin saattaa löytyä tarjontaa paljonkin globaalisti ja jotka ovat usein automatisoitavissa. Se, löytyykö tällöin uusia tuottavia liikeideoita, elintasoa parantavia ratkaisuja tai kannattavaa kasvua, onkin sitten eri asia. Tarpeettomia tehtäviä saattaa myöhemmin olla hankala saada prosessista pois. Julkisen sektorin kustantaman työllisyydenedistämistarkoituksessa luodun palvelun voi ajatella usein olevan yksin tehoton luomaan tuottavaa liiketoimintaa. Minkälainen vaikutus mahtaa olla ylenpalttisella ohjaamisella ja velvoittamisella erilaisiin työllisyyttä edistäviin palveluihin, jos niiden tuoma hyöty on heikko? Toisaalta saattaa olla jokseenkin tehotonta vaatia työllisiä keksimään uusia työtehtäviä vapaille resursseille, jos tekemistä riittää töissä muutenkin. Mielestäni liian vähän puhutaan potentiaalista, joka perustuu vapaana olevien osaajien kykyihin. Mahdollisuuden hyödyntää osaamista huomaa helposti se, joka tuntee osaamisen riittävällä tasolla - siis osaaja itse. Olisi yleisesti hyvä kysyä, onko julkisen sektorin pakollisista palveluista enemmän hyötyä vai haittaa esimerkiksi, kun puhutaan alkavasta yrittäjyydestä tai hyödystä, jonka uusi rekrytointi pystyy tuomaan yritykseen tai onko pakollisesta julkisesta työvoimapalvelusta yleensä hyötyä edes työnhakijalle. Esimerkiksi liikeidean toimeenpano vaatii ainakin motivaatiota sekä mahdollisuutta ja kykyä toteuttaa. Positiivinen ilmapiiri on varmasti yksi motivaatiota edistävistä asioista. Taloudellista aktiivisuutta on saatettu pyrkiä aikaansaamaan lisäämällä rahan saatavuutta. Työttömien kohdalla on kuitenkin voitu ajatella olevan hyödyllisempää vahtia ja velvoittaa kuin edesauttaa työllistymistä taloudellisesti. Voikin sitten kysyä, kuinka osaajan odotetaan luovan osaamisestaan tuloa, jos taloudellisia toimintamahdollisuuksia ja aikaa rajoitetaan vaatimalla osallistumista byrokraattisiin tai ammatillista kasvua huonosti tukeviin aktiviteetteihin. Perinteisesti yrityksen aloittamiseen on saatettu hakea Suomessa lainarahoitusta. Erityisesti aloittavien yritysten saattaa olla vaikea saada lainaa tai löytää sijoittajia. Mielestäni pitäisi puhua myös omistuksen vaikutuksesta motivaatioon. Mistä löytyy riittävä kannuste yritystoiminnan aloittamiseen ja riskin ottamiseen? Tuttua asiaa saattaa olla helpompi kannustaa kuin vierasta tai vaikeasti ymmärrettävää. Miten tämä asia voi vaikuttaa rahoituksen saatavuuteen esim. korkean tietotaidon ratkaisuista puhuttaessa? Jääkö potentiaalisten ideoiden toteutus puolitiehen rahoituksen tai riskinottokyvyn puuttuessa? Kenellä toisaalta oikeus ja tietotaito päättää, millä liikeidealla on oikeus menestyä? Johanna Sandman 2.7.2019